Array ( ) LPK-derby aloittaa tosipelit - Fs Feeniks

 

LPK-derby aloittaa tosipelit

06.01.2016

Vuosi 2016 käynnistyy Feeniksin osalta tärkeillä otteluilla, kun vastaan asettuvat peräkkäisinä viikonloppuina sarjataulukossa neljäntenä majailevia tulilintuja ylempänä olevat joukkueet. Lauantai-illan jännärinä tarjolla on perinteinen paikallistaisto Feeniks - LPK klassisen Huhtaharjun uutuuttaan kiiltävällä koululla.

Kahdella kiivaalla derbyllä täydentyvän syyskierroksen saldona Feeniksillä on tällä hetkellä 10 pinnaa 5 ottelusta. Sarjan voittoon mielivälle joukkueelle kahden pinnan pelikohtainen keskiarvo täyttää minimitavoitteen. Ennakkotoimituksen tämän hetken arvion mukaan tahti riittää tasaisessa sarjassa niukkaan ykköstilaan, mutta vain sillä ehdolla että yhtään kärkiottelua ei hävitä. Voitto lauantaina nostaisi Feeniksin pisteellä LPK:n ohi jaetulle kärkipaikalle Hukka-Pallon kanssa. Tappiolla ero lohareihin suurenisi jo viiteen pinnaan.

Vaikka LPK kohdataan sarjakauden merkeissä vasta ensimmäistä kertaa, ovat joukkueet pelanneet muissa merkeissä jo kahteen otteeseen. Molemmilla kerroilla tuloksena oli tasapeli varsinaisen peliajan umpeuduttua. Viimeisimpänä juuri joulun alla piirin cupissa, jolloin loharit etenivät lopulta jatkoon. Suuria pelillisiä yllätyksiä ei näiden joukkueiden välillä ole luvassa, mutta toivon mukaan sen verran on edellisistä opittu, että tällä kertaa tiukka taisto kääntyy Feeniksille.

Feeniksin joulutauko on sujunut rauhallisissa merkeissä. Muutaman kerran on myös treenattu, mutta kapealla ringillä. Parin pelurin osalta lomilta paluu lauantaille on vielä kysymysmerkki, eikä loukkaantumisiltakaan ole haastavan tauon aikana vältytty. Silti on varmaa, että lauantai-iltana Huhtaharjun matolle astelee iskukykyinen ja latautunut tulilintuparvi.

Tätä ei kannata missata:
Feeniks - LPK la klo 19:15 @ Huhtaharju!









Seuraavat sarjapelit


Pojat 2007


Pojat 2010/11